lauantai 29. syyskuuta 2012

Sibeliusta saksilavalla

Hämeenlinnassa on innostuttu Sibeliuksesta toden teolla viime vuosina. Tai oikeammin innostuttu niin, että Sibelius alkaa näkyä katukuvassa muutenkin kuin syntymäkotiin opastavana kylttinä ja kadunnimenä. Totta lienee, että aika harva suomalainen on tietoinen siitä, että Sibelius on syntynyt ja varttunut Hämeenlinnassa. Tätä tiedonpuutetta on alkanut korjata viime vuonna perustettu Sibeliuksen syntymäkaupunki -säätiö.

Yksi kivoimmista säätiön kehittämistä tapahtumista on Hämeenlinnan torilla ja toripuistossa järjestettävä Sibelius-fantasia. Fantasiassa pianisti Erkki Korhonen kohoaa saksilavanostimella yläilmoihin pianonsa kanssa, suihkulähteen päälle ilmestyy tanssimaan ballerina Linda Haakana ja hämeenlinnalaiset kuorot ja tanssijat esiintyvät. Kaikkea tätä yhdistää Sibeliuksen musiikki, jota kuullaan sekä pianoesityksenä että kuorolauluna.
Erkki Korhonen ja piano yläilmoissa.
Kävin viime vuonna Sibelius-fantasiassa ensimmäistä kertaa. Silloin raahasin mukanani koko pesueen. Tänään oli vuorossa fantasian kolmas esityskerta, jota lähdimme kokemaan perheen naisväen kesken. Esitys oli pitkälti samanlainen kuin viimeksi. Musiikin kuuntelun ja esiintyjien ihastelun lisäksi paikalla saattoi ihmetellä eri väreissä loistavia puita, kuten kolmivuotias seuralaiseni teki: "Katso nyt on punaista. Nyt on sinistä."
Kun Finlandian alkusoinnut jyrähtivät kaiuttimista, tori hiljeni. Jotenkin se Finlandia suomalaiseen mieleen kolahtaa, kuunteleepa sitä sitten pimeässä illassa tihkusateessa nosturin nokasta, kuohuvan kosken taustaäänenä tai elokuvamusiikkina. Sylistäni esitystä seurannut neiti hiukan pelkäsi kovaäänistä musiikkia, mutta onneksi pelko unohtui, kun hän kurkisteli kaula pitkällä nähdäkseen ballerinan paremmin.

Esitys oli upea. Hienoa on se, että tällaisesta jutusta pääsee nauttimaan ihan ilmaiseksi. Harmittamaan jäi vain, että eräs valokuvaaja peitti meidän lisäksemme todella monelta muultakin näkyvyyden ballerinaan. En tiedä, kuuluiko lippispäinen valokuvaaja produktion tekijöihin vai oliko hän esimerkiksi paikallinen lehtikuvaaja. Toivottavasti sai kuitenkin mahtavat kuvat: voimme sitten niistä vilkaista, millainen ballerina olisi ollut.
Vilahdus ballerinasta, kun kuvaaja kääntyy
hetkeksi kuvaamaan toiseen suuntaan.

Lopulta ballerinasta jäi jäljelle vain savu.

Ei kommentteja: