Pelin idea on simppeli. Vihreältä matolta tehdään frisbeekiekolla aloitusheitto kohti väylän lopussa olevaa koria. Jokaisen väylän alussa olevasta infotaulusta voi tarkastella kuinka pitkä väylä on ja kuinka monella heitolla korille voisi päästä. Täytyy myöntää, että meidän heittotekniikoissamme olisi vielä paljon hiomista. Mutta peli on hauskaa, vaikka heitto ei aina ihan nappiin - tai koriin - menisikään.
Varmasti tästäkin lajista saa välineurheilua, ja rahaa pystyy laittamaan sen sataan erilaiseen kiekkoon niin paljon kuin tili antaa myöten. Mutta vähemmälläkin pärjää, jos käy pelailemassa ihan huvikseen ja saadakseen kevyttä liikuntaa. Aluksi pelasimme koko porukka kolmella kiekolla, mutta kun innostusta on riittänyt, olemme hankkineet kaikille omat draiverit, lähestymiskiekot ja putterit. Ja parit päälle.
Kiekkoja on siis kolmenlaisia ja niitä jokaista saa erilaisilla muovilaaduilla ja monen painoisina. Marketeista saa hyviä peruskiekkoja, mutta urheilukauppoihin eksyessä kannattaa varautua siihen, että lapset haluavat valita kiekkoja lisää jo pelkästään siksi, että ne ovat niin kivan näköisiä. Ja siinä mielessä värillä on väliä, että jos ja kun kiekko lentää väylältä sivuun, maaston värityksestä erottuva kiekko löytyy helpommin aluskasvillisuuden seasta.
Juoksujalkaa kohti seuraavaa väylää. |
Hyvää
- sopii lähes kaikenikäisille: maasto ja radan pituus voivat asettaa rajoituksia huonojalkaisille tai pienille lapsille
- välineitä ei tarvita paljon ja ne ovat suht edullisia
- radan kiertäminen on yleensä ilmaista
- ratoja on paljon ympäri Suomea, kiekot voi ottaa helposti mukaan matkoille ja käydä kokeilemassa uusia ratoja matkan varrella
Huonoa
- Varsinkin aluksi pienten lasten heitot voivat lähteä lähes mihin suuntaan tahansa. Aikuisen pitää seurata ja painaa mieleensä tarkasti, mihin kaikkien kiekot laskeutuvat, jottei kiekkoja katoa maastoon.
- Jos sattuu radalle ruuhka-aikaan ja suuren seurueen perään, voi joutua jonottelemaan joka väylän alussa.