perjantai 11. tammikuuta 2013

Lapsiperhe testaa: Linnan loppiainen


Loppiaisviikonloppuna meidän piti lähteä mieheni mummon 90-vuotispäiville. Kasa sairastapauksia vaihtoi kuitenkin juhlahumun kotisohvaan. Loppiaisena minä ja 3-vuotias olimme jo kunnossa ja istuskelimme miettimässä ulkoilua, kun huomasin kaverini blogipäivityksen Hämeen Linnan loppiaistapahtumasta. Teimme pikastartin ja lähdimme katsastamaan tapahtuman viime hetkiä.

Kivoimmiksi jutuiksi kolmevuotiaalle osoittautuivat hauska karuselli ja suuri puinen hevonen.

Oi toivoisinpa, että mulla oisi puuhevonen!
Karuselli pyörii
 Mahdollisuus poniratsastukseen ja koiravaljakkoajeluun jätettiin käyttämättä, vaikka jonossa hetki seistiinkin. Koirien suuri koko ja hurja vauhti tekivät neitiin liiankin suuren vaikutuksen.
Ponia oli kiva silittää, vaikkei selkään halunnutkaan.
Liian hurja Husky

Paikalla oli myös suuri liukurimäki, jousipyssyllä ammuntaa ja hauska kurkistustaulu. Taikuri- ja nukketeatteriesityksistä me myöhästyimme tällä kertaa.

Kukkuluuruu!

Edellisen kerran olen käynyt tapahtumassa vuonna 2007, silloin mukana olivat kaksi vanhinta lasta. Jotakin samaa tapahtumassa oli edelleen, mutta paljon uutta löytyi myös. Tapahtuma yllätti monipuolisuudellaan aiempaan verrattuna.

Reissun loppuarvostelu:

Hyvää:
- monipuolinen tarjonta, paikalla olisi viihtynyt perheemme 1-vuotias ja varmasti myös seitsemänvuotias.
- ilmainen on aina hyvä asia :)
- mukava ulkoilutapahtuma perheen tai vaikka yhdessä ystävien kanssa
- vaikka pääsimme mukaan vain viimeiseksi puoleksitoista tunniksi, oli tekemistä jäljellä runsaasti

Huonoa:
- ei kerrassaan mitään, mainio ilmaistapahtuma!

2 kommenttia:

Lattianrajalta kirjoitti...

Moi. Kiitos hyvistä matkavinkeistä! Olen etsinyt tällaisia blogeja ja olen itse perustamassa vähän samanlaista, mutta englanniksi. Tässä sinulle haaste: http://lattianrajalta.blogspot.fi/2013/01/kysymyksia-ja-vastauksia.html

Outi kirjoitti...

Moi ja kiitos! Hyvältä kuulostaa blogisuunnitelma :)