maanantai 22. lokakuuta 2012

Lapsiperhe testaa: Sea Life - monneja ja kilpikonnia


7-vuotiaamme kummitäti halusi tehdä kummipoikansa kanssa yhdessä syyslomalla jotakin mukavaa. Ja kun yhden kutsuu, saa koko komppanian paikalle... Päädyimme retkeilemään Linnanmäen nurkille Sea Lifeen.
Nemo, Pärsky ja muut tutut sankarit uiskentelivat sulassa sovussa.


Katsottavaa oli paljon ja altaita monenlaisia:
Löytyi perinteisempiä akvaarioaltaita, joissa uiskenteli siipisimppujen
ja piraijoiden lisäksi mm. merihevosia;
oli myös suurennuslasin tavoin toimivia altaita;
altaita, joihin saattoi kurkistaa niin yläpuolelta kuin lasin läpi;
sekä tunneli, jossa näki vaikka hain vatsanpohjan.
Meressä elävien otusten lisäksi tutustumaan pääsi myös kilpikonniin ja kuningasboaan. Erakkoravun kanssa puolestaan sai tehdä lähempää tuttavuutta elämysaltaalla, missä ravun sai halutessaan ihan nenänsä viereen.
Kotimaisia kaloja pystyi liikuttamaan narusta vetämällä.

Käytävän varrelta löytyi yhdeksän tietokilpailukysymystä. Lipunmyynnistä olimme saaneet lomakkeet, joihin vastaukset kirjattiin raaputtamalla. Pienimmät innostuivat raaputtamaan vähän useampiakin vastausvaihtoehtoja. Aikuiset taas hämmentyivät omasta älykkyydestään, kunnes huomasivat, että vastaukset olivatkin olleet vääriä. Lomaketta voisi kehittää hiukan selkeämmäksi. Nyt hymyilevä tähti oli merkki oikeasta vastauksesta, alakuloinen tähti väärästä. Pimeissä huoneissa suun suuntaa oli vaikea erottaa. Onneksi kaikki kuitenkin lopussa palkittiin!


Kun kaikki altaat oli tutkittu, kävelimme viime kerrasta viisastuneena Weeruskaan lounaalle. Ruoka oli tosi hyvää, annokset isoja ja ravintolaan sisään mahtui mainiosti kaksienkin rattaiden kanssa. Mahat täynnä oli hyvä ajella kotiin.

Reissun loppuarvostelu:

Hyvää
- Nettilipun hankkijana ja S-kortin haltijana säästin 3 e / lippu.
- Hissit ja leveät käytävät mahdollistivat rattaiden käyttämisen Sea Lifessa.
- Kaloja ja muitakin otuksia oli kiva tarkkailla.
- Vaikka oli syyslomapäivä, mukaan mahtui hyvin.
- Monenlaista katseltavaa oli kaikenikäisille lapsille 1-vuotiaasta 9-vuotiaaseen.


Huonoa
- Jos on nähnyt yhden "merimaailman", on nähnyt kaikki. Olen lapsen/lasten kanssa käynyt vuosien saatossa Galwayn Atlantaquariassa sekä Puerto de la Cruzissa Loro Parquessa, ja aika samantyyppisen kokemuksen saa kaikkialta.

keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Lapsiperhe testaa: Vankilamuseo


Koulujen syysloma on tällä viikolla. Vankilamuseon ilmoituksissa on mainostettu syyslomalla järjestettäviä Vallu Vankilarotan seikkailuja. Päätin langettaa lapsilleni yhden iltapäivän kakun ja vein heidät lukemaan tiilenpäitä tähän vanhaan lääninvankilaan, jossa oikeita vankeja on ollut viimeisen kerran vuonna 1993.
Vankilaan on menty tätä ennen vain Monopolissa.
Pääsyliput ostettuamme lähdimme seuraamaan lattiassa olevia rotan jalanjälkiä. Kierros aloitettiin maakerrasta eli kellarikerroksesta. Siellä sijaitsivat mm. matkasellit, joissa yöpyivät tulevat ja poislähtevät vangit, eristyssellit sekä kahlekoppi.

Häkin ovi on heilahtanut kiinni eristyssellissä.

Matkasellissä on ollut aikaa muistella Irwin Goodmania...
  ja lauleskella Kalteritangoa.
Sytkäri- ja tussitaidetta
Tuomion päivä on nähty. Hasta la vista, baby.
Vielä 1980-luvulla vangit kulkivat jalkaraudoissa
vankila-alueen ulkopuolella.
Ensimmäisessä kerroksessa pääsi tekemään kaikille jaettuun Vallu Vankilarotan Tunnistuskorttiin sormenjälkensä ja kirjaamaan omat tuntomerkkinsä. Käytävällä oleviin selleihin oli tehty useita pienoisnäyttelyitä muun muassa äitiensä mukana vankilaan päätyvistä lapsista ja nälkälakkoilun estokeinoista. Museon toisessa kerroksessa oli näyttely mm. nykyajan vankeinhoidosta. Kolmanteen kerrokseen oli pääsy kielletty.

Nälkälakossa olleet vangit sidottiin pakkosyöttöpenkkiin
ja heitä syötettiin nenäletkun avulla.
Toisen kerroksen keskihallin tunnelma on elokuvista tuttu.
Kun on istunut linnassa, on
voinut ikkunoista katsella linnaa.
Muurin yli ei tarvitse kiivetä
päästäkseen karkuteille.
Museo oli kierretty tunnissa. Jos mukana ei olisi ollut koko lapsikatrasta, ja olisi voinut lukea opastetauluja rauhassa, olisi aikaa mennyt varmaankin tuplasti.

Odotin, että Vallulla olisi ollut isompi rooli museossa. Todellisuudessa Vallu näkyi vain käpälänjälkitarroina lattiassa, muutamana A4-opastelappusena ja parina piilotettuna pehmoleluna. Lehti- ym. mainonnan perusteella olin mielessäni luonut kuvan rotaksi pukeutuneesta henkilöstä, joka olisi mahdollisesti opastanut ryhmiä tai edes puikkelehtinut käytävillä.

Reissun loppuarvostelu:

Hyvää
- ystävällinen henkilökunta
- pienimmille lapsille hankalat kapeat portaat pääsi ohittamaan hissikyydillä
- suht edullinen pääsymaksu
- mielenkiintoisempaa kuin odotin
- käynnistä saa tehtyä juuri niin pitkän kuin haluaa
- vilkas yksivuotiaskin jaksoi olla museossa tunnin ilman ongelmia

Huonoa
- odotukset Vallusta eivät täysin täyttyneet
- hiukan selkäpiitä karmivaa, jos jää mietiskelemään asioita oikein kunnolla
- lapsien kanssa pienoisnäyttelyihin tutustuminen jäi pintapuoliseksi

keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Ruokaa kuin Jukolassa


Ruokahalu on meidän perheessä kasvanut muutaman kuukauden sisällä aivan uusiin mittoihin. Alle viiden litran kattiloilla ei tee enää mitään. Kun pienimmätkin syövät ruokaa lautasellisen tai kaksi, on käynyt useammin kuin kerran niin, että äiti jää kokonaan ilman. (Mikä ihana tekosyy täyttää mahansa suklaalla...)

Tänään kokkaillessa mietiskelin Aleksis Kiven päivän kunniaksi, miten ihmeessä kaikki jukolan emännät ruokkivat poikansa. Kauhulla odotan, kun meidän (vain) kolme poikaamme ja heidän siskonsa ovat teini-ikäisiä. Entä saisikohan suurtalouskokin pätevyyden pelkällä näyttökokeella?

Kalabaliikkispagetti

1600 g jauhelihaa
sipulimurskaa
2-3 tölkkiä valkosipuli-tomaattimurskaa
vettä tarpeen mukaan
150-200 g pehmeää sulatejuustoa
4-6 hienoksi raastettua porkkanaa
basilikaa, oreganoa, suolaa ja pippuria maun mukaan

iso kourallinen spagettia

Ruskista, lisää, sekoita, hauduta ja mausta. Keitä.

Jo riitti kaikille!

"Joko syödään? Kauhea nälkä!"

tiistai 2. lokakuuta 2012

Maisemia Vanajan rantareitiltä

Lauantai-iltapäivänä lähdimme aurinkoisen sään houkuttelemina kävelylle. Kyllä oli komeat syksyiset maisemat Vanajaveden rantareitillä! Ei ihme, että reitti on yksi suosituimmista ulkoilureiteistä Hämeenlinnassa.

Matkaan lähdimme Linnanpuistosta. Kiersimme reitin vastapäivään: Vaakunan kautta Varikonniemeen, sitten Sairionrantaan ja rautatiesillan yli Kaupuginpuistoon ja siitä takaisin linnalle. Matkaa kertyy opastetaulujen mukaan n. 6 km. Pitänee paikkansa.


Linnanpuistossa

Kohti Varikonniemeä

Reitin varrelta löytyy muutamia opastauluja, joiden avulla voi perehtyä
rantareitin tai eri alueiden historiaan. Varikonniemessä (eli Hätilänniemessä
/ Sahanniemessä / Linnanniemessä) voi esimerkiksi lukea alueen muinaisesta
asutuksesta.


Sairionrannassa voi pulahtaa uimaan linnamaisemissa

Matkan varrella oli tämän tästä levähdysalueita, joihin saattoi pysähtyä
ihailemaan maisemia. Edessä siintää sininen rautatiesilta.
Joku oli juuri käynyt paistamassa makkaraa nuotiopaikalla.
Maisemia rautatiesillalta.


"Onnenlehtiä", huusi kolmivuotias kaupunginpuistoon tullessaan.
 



Kaupunginpuiston jälkeen päätyy Suomen Tykistömuseon takapihalle.



Hattivatit hyökkäämässä linnaan?
Lisäys: Luin aamulla lehdestä, että kyseessä on suomumustesieni,
oppia ikä kaikki.

Raskas työ vaatii raskaat huvit. Rattaissa istuneet
pääsivät Linnan leikkipuistoon.