torstai 28. helmikuuta 2013

Lapsiperhe testaa: Synttärit keilahallilla

Minulle on tullut blogini julkaisun jälkeen jonkin verran sähköpostia liittyen lasten syntymäpäiväjuhliin. Päätinkin sen vuoksi postata kokemuksiamme keilahallisynttäreistä, vaikka viimeisistä juhlista siellä alkaakin olla jo vuosi aikaa.

Olemme järjestäneet kahdesti syntymäpäiväjuhlat Hämeenlinnan Keilahallilla. Molemmilla kerroilla on ensin keilattu tunti ja sen jälkeen on siirrytty syömään herkkuja keilahallin kokoustilaan.

Ensimmäisellä kerralla järjestimme 6-vuotissynttärit. Olimme kutsuneet vieraat paikalle kahdeksi tunniksi. Keilaus sujui ongelmitta, mitä nyt seurueen pienimmät (neljävuotiaat) ehtivät kyllästyä hiukan keilaamiseen tunnin aikana.
Keilaussynttäreillä tyyli on vapaa!
Kun siirryimme kokoustilaan, avasi sankari lahjat, ja sen jälkeen kaikki kävivät kakun kimppuun. Vaikka vieraat söivät ihan antaumuksella, oli juhla-aikaa vielä puoli tuntia jäljellä, kun kaikki olivat valmiita. Ehdimme jo hiukan mieheni kanssa huolestua, mitä nyt teemme, sillä emme olleet valmistelleet mitään ohjelmaa kokoustilaan.

Onneksi lapset ovat luovia! Aikuisten apua ei tarvittu lainkaan suunnitteluun, kun piiloleikki oli jo käynnissä. Kokoustilassa ei ole kuin pöytiä ja tuoleja, mutta silti piiloja löytyi puolen tunnin ajaksi. Käsittämätöntä.

7-vuotissynttärit keilahallilla olivat kahden pojan yhteissynttärit, joihin
osallistui koko eskariryhmä ja muita kavereita päälle. Vilskettä riitti.
Toisella kertaa olin viisampi. Vieraat kutsuttiin paikalle varttia "liian aikaisin", jotta ehdimme etsiä kaikille sopivat keilakengät ennen kuin keilausaika tasatunnilta alkoi. Eli jos kenkiä aletaan sovitella vieraille tasalta, menee osa maksetusta keila-ajasta siihen. Lahjoille ja kakulle varasimme vain puoli tuntia. Tämä oli toimivampi ratkaisu, vaikka vähän kiire tulikin lahjavuoren selättämisessä.

Keilaus oli kaikille vieraille jännää puuhaa ja osalle tiukkaa kilpailua:
kaatoja ja pisteitä seurattiin tarkkaan.


Keilahallin kokoustilassa on kuusi isohkoa
pöytää synttärivieraille. Lisäksi seinän vierellä on tasoja
joille tarjoiluja voi laittaa.
Minusta tämä kyseinen keilahalli on kiva paikka järjestää juhlia, sillä sinne saa viedä omat tarjoilut mukanaan. Ekalla kerralla tein kakun, joka säilyy lämpimässä keilailun ajan. Toisella kerralla keilahallin ystävälliset herrat veivät kermakakkuni hallin keittiön jääkaappiin odottelemaan. Kokoustilassa ei siis ole minkäänlaisia kylmätiloja.

Välillä keilapallo oli lähteä ennen kuin keilat ehtivät alas.
Kuusi- ja seitsemänvuotiaat ovat olleet kummallakin kerralla innokkaita keilaajia. Aikuisten apua kuitenkin tarvitaan, sillä monelle keilauskerta on ensimmäinen. Molemmilla juhlakerroilla olemme pyytäneet radoille laidat pystyyn. Silloin keilapallo ei mene (niin herkästi) kouruun, vaan siksakkaa kuin flipperissä laitoja myöten kohti keilapatteria. Kaato!

Synttäriarvio:


Hyvää
- Synttäreillä on mukavaa toimintaa.
- Varsinkin alakouluikäisillä tai vähän nuoremmilla tasoerot eivät ole suuria, kaikki pärjäävät.
- Keilaus innostaa yhtä paljon tyttöjä ja poikia.
- Suhteellisen edullinen juhlapaikka.
- Koti säilyy siistinä tai vaihtoehtoisesti sitä ei tarvitse siivota ;)

Huonoa
- Vieraat ovat tunnin ajan omissa pikkuryhmissään radoilla (3–5 lasta ), mikä voi olla hankalaa, jos kaikki eivät tunne toisiaan, vaan ainoastaan sankarin.
- Organisoimiseen tarvitaan todennäköisesti useampi aikuinen. Keilaradalla pitää olla koko ajan vähintään yhden aikuisen neuvomassa ja vahtimassa. Jos mukana on pieniä lapsia, yhden aikuisen pitää olla valmis saattamaan heitä vessareissuille. Alussa nimien syöttäminen pistelaskimiin vie aikuisten aikaa. Yhden aikuisen pitää keilailun aikana käydä järjestämässä tarjoilut valmiiksi, jos kokoustila on vapautunut vasta tasalta (eikä varttia vaille).

maanantai 25. helmikuuta 2013

Nukketeatterin "Susi ja Punahilkka" yllättää

Kylläpä tuli käytyä hauskassa nukketeatteriesityksessä! Lapsuudessa ja nuoruudessa näkemistäni nukketeatteriesityksistä minulle oli jäänyt mielikuva, että nukketeatteri on hiukan pitkäveteistä seurattavaa. Olin väärässä. Hämeen kuninkaallisen nukketeatterin Susi ja Punahilkka -esitys oli naurattava ja viihdyttävä kokemus.

Kävin esityksessä perheemme 3- ja 7-vuotiaiden kanssa. Esitys ei ollut pelkkää nukketeatteria, vaan nukkejen lisäksi roolit oli myös kahdella käsikirjoittajalla. He näyttelivät isää ja poikaa, jotka puolestaan esittivät välillä sutta ja metsästäjää. Punahilkka, isoäiti ja muutama muu hahmo olivat nukkeja.
Hannu Räisä ja Antti Kemppainen nostivat esityksen jälkeen
Punahilkan ja isoäidin kuvattavaksi.

Punahilkka-sadun kehyskertomuksena on tarina isästä, joka yrittää saada poikaansa iltapalalle ja nukkumaan. Poikaa kiinnostaa enemmän pelikonsolilla pelaaminen ja pelissä ihan kohta saavutettava ninjataso.

Nuket tulivat mukaan esistykseen, kun isä ja poika alkoivat kertoa yhdessä iltasatua Punahilkasta. Poika halusi esittää ilkeää sutta ja laittoi päähänsä "susihatun" ja jalkoihinsa isot tassutossut. Tarina eteni paljolti tämän pahan suden näkökulmasta. Ihan perinteinen Punahilkka-satu ei esitys muutenkaan ollut.
Nukketeatterin Punahilkka päätyi suden suuhun,
kuten alkuperäisessä sadussakin.
Tiesin esityksen perustuvan Hanhiemon satuaarre -kirjaan, joten olin lukenut sitä lapsille iltasaduksi parina iltana. Koko kirjaa ei ehditty kuitenkaan lukea nukketeatterivierailuun mennessä.

Esityksessä oli runsaasti viitteitä muihinkin kuin Punahilkka-satuun. Lavalla nähtiin muun muassa Piparkakkupoika ja lammaspaimenpoika sadusta Susi! Susi! Lisäksi susi muisteli taannoista kohtaamistaan seitsemän pienen kilin kanssa.
Hanhiemon Satuaarre ja Iloinen Lipas kannattaa kaivella esiin kirjahyllystä.
Äidin ja isän lapsuudesta tutut tarinat viehättävät ja opettavat lapsia.
Koska nämä perinnesadut ovat usein vähän oudompia Heinähattu ja Vilttitossu ja Disneyn Cars -sukupolven edustajille, suosittelen lukemaan Hanhiemoa ennen esitystä lapsille. Ainakin meidän seitsemänvuotias oli kaikkein innostunein jälkikäteen Piparkakkupoika-kohtauksesta, sillä hän osasi yhdistää sen pari iltaa sitten kuulemaansa satuun. Sen sijaan juttu seitsemästä kilistä meni häneltä ohi, koska satu on hänelle outo.

Koko esitys oli täynnä oivaltavaa huumoria, mikä nauratti kovasti ja erityisesti aikuisyleisöä. Esitys myös yllätti monesti, joten katsojien kiinnostus säilyi yllä. Ajankohtaisia aiheita, kuten vanhusten kotihoitoa, käsiteltiin myös tarinan sivussa; vaikkakaan esityksen isoäiti ei suinkaan ollut mikään avuton vanhus vaan spagaatin hallitseva Jussi & the Boys -fani.

Esitys oli juuri passelin pituinen. Me, 3-vuotiaasta yli kolmekymppiseen, olimme tyytyväisiä näkemäämme. Yleisössä oli kuitenkin mukana noin neljävuotias poika, jota susi pelotti kovasti. Kun susi hotkaisi lammaspaimenen, poika siirtyi papan turvalliseen syliin. Kun susi ahmi piparkakkupojan, piti pojan ja papan lähteä pois salista. Meidän perheemme välillä vähän arka neiti sen sijaan uskalsi olla äidistä erossa salin etuosassa tyynyillä istumassa. Voisiko tässäkin asiassa olla apua siitä, että satu olisi tuttu entuudestaan?

keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Voice of Universe - flyygelibattle

Hämeenlinnan Verkatehtaan aulassa järjestettiin tänä iltana ilmaiskonserttina pianosinfonia Voices of Universe (Universumi hääled). Paikalla oli neljä flyygeliä ja kahdeksan pianistia. Lisäksi teoksen säveltäjä, virolainen Urmas Sisask soitti rumpua. Musiikkia täydensi valoinstallaatio.
Verkatehtaan Lasipihalla flyygelit odottavat soittajiaan.
Olin katsomassa ja kuuntelemassa esityksen 3- ja 7-vuotiaan kanssa. Olimme paikalla jo hyvissä ajoin, ja silti aulan portaat olivat jo lähes täynnä väkeä. Paikalla oli yllättävän paljon lapsiperheitäkin, vaikka esitys oli vasta kahdeksalta illalla.

Tällaisille konserteille on selvästi kysyntää: helppoa, nopeaa ja upeaa. Helppoa, koska paikalle voi tulla vaikka iltakävelylenkkareissa ja istahtaa aulan portaille kuuntelemaan. Nopeaa, koska teos kesti vain noin 20 minuuttia. Upeaa, koska voi kuunnella kahdeksaa taitavaa soittajaa, häikäistyä erilaisista valoista ja tuijottaa valkokankaalta kuudentoista käden vikkeliä sormia flyygeleiden koskettimilla.

Juha Rouhikoski oli suunnitellut valoinstallaation Voices of Universeen.
 
Torstai-iltana esitys on nähtävissä uudelleen. Kannattaa mennä! Mukavaa, että tällaisia järjestetään ja vielä ihan ilmaiseksi.

Verkatehdas iltavalaistuksessa.
Verkatehdas oli viime vuosituhannellakin verkatehdas.
Nykyisin Verkatehtaalla toimii mm. Sibelius-opisto,
jonka opettajia Voices of Universen pianistit ovat.

keskiviikko 13. helmikuuta 2013

Putous-synttärit

Lähdin hakemaan esikoista kaverinsa 10-vuotissynttäreiltä Taidekasarmilta mutta päädyinkin suoraan lähetykseen Putous-studiolle. Jaskan sijaan tapahtumaa juonsi ja hahmoja haastatteli ruotsalainen toimittaja Inga Pengar.

Lavalla oli käynyt jo esittäytymässä iso joukko sketsihahmokilpailun osanottajia. Ehdin nähdä muutaman esityksen.

Monet hahmot olivat saaneet virikkeitä MTV3:n Putouksessa joskus esiintyneistä hahmoista. Yllättävän monet hahmoista olivat kuitenkin omintakeisia, kuten Juhani Rilli, silmälasikauppias, ja päivänsankarin esittämä Jooseppi Junior.
Mummeli-nimellä esiintynyt iäkäs turkulaisrouva
on Marja Tyrnin ystäviä.

Milla-Raipe Helminen ei myöntänyt
tuntevansa kuuluisaa Sanna-Raipe Helmistä,
vaikka oli itsekin kotoisin Nekalasta.
Juhani Rilli ja NRJ Juustokastike (vihreäpipoinen)
antavat pisteitä Putous-hahmoille.
Putous-hahmojen pistetaulukko
Hauska idea synttäreille!

tiistai 12. helmikuuta 2013

Lapsiperhe testaa: Laskiaismäkiä Hiihtomaassa

Kuulin ystävältäni Hattulassa sijaitsevasta Hiihtomaasta. Luin netistä ajo-ohjeet, ja lähdimme koko perheen voimin sinne laskiaismäkeen.
Pitkiä pellavia! Pulkat kulkivat mäissä suoraan, liukurilla päätyi tekemään
pellavan sijaan serpentiiniä.
Perillä tajusin, että olin ollut Hiihtomaassa ennenkin. Kävin kesällä isojen poikien kanssa katsastamassa siellä sijaitsevan frisbeegolfradan. Perillä tajusimme myös sen, että 15 minuutin ajomatka otolliseen päiväuniaikaan oli tällä kertaa pikkuväelle liikaa. Molemmat nukkuivat.
Talvella Hiihtomaa, kesällä frisbeegolfrata
Hiihtomaa yllätti positiivisesti. Totesimme nopeasti, että oli itse asiassa hyvä, kun pienimmät nukahtivat. Mäet ovat sopivampia koululaisille Alueella oli useita mäkiä ja suurin osa oli melko pitkiä ja jyrkkiä. Pienille ne olisivat käyneet nopeasti raskaiksi. Isommille mäissä riitti vaihtoehtoja. Pulkka, minisukset, lumilauta ja rattikelkka ovat varmasti parhaita laskemisvälineitä. Näimmepä mäessä myös kumiveneen!

Apparaan verrattuna Hiihtomaa on paljon kivempi näinä suurina mäenlaskupäivinä. Laskiaisen mäenlaskijat eivät aiheuttaneet minkäänlaista ruuhkaa, sillä alue on isohko. Ahvenistolla joutuu monesti jonottamaan ihan tavallisiinakin viikonloppuina.
 
Kovasti ohjeistin 7-vuotiasta pitämään jalkoja ylhäällä, jotta lumi ei pöllyäisi naamaan. Kun hetken arkailtuani innostuin itsekin laskemaan, huomasin, että se oli helpommin sanottu kuin tehty. Naama, pipo ja kaula märkinä oli hyvä lähteä kohti kotia.
Kodassa oli hiukan tungosta.

Loppuarvostelu:

Hyvää
- iso alue, joten laskea sai rauhassa eikä tarvinnut keskittyä muiden väistelyyn
- paljon mäkiä, joissa on mahdollista laskea monella tapaa
- isoin pulkkamäki oli samantasoinen kuin pulkkamäet esimerkiksi Himoksella ja Sappeessa
- kodassa voi paistaa makkaraa

Huonoa
- pienemmille ehkä turhan iso alue ja hurjat mäet
- netissä mianostettuja latuja tai opasteita niille en nähnyt missään
- ilmeisesti valaistusta ei ole eli illalla laskeminen on pimeää touhua

Lapsiperhe testaa: 112-päivä

Ei tarvinnut pyytää lapsia pukemaan, kun kysyin, haluaisiko joku lähteä katsomaan paloautoja. Perheemme pikkuväki oli naulakoilla ennen kuin ehdin lauseen loppuun. Saavuimme siis innokkaina Hämeenlinnan paloasemalle viettämään 112-päivää.

Sisällä hallissa oli esillä monenmoista palo- ja pelastuskalustoa. Sieltä löytyi mm. monta isoa paloautoa, pelastusvene, mönkijä ja yksi vanha paloauto, joka erityisesti oli kaikkien paikalla olleiden lasten suosiossa.

Upeinta kohta kaksivuotiaan autofanittajan mielestä olivat tietenkin hälytysajoneuvot, ja varsinkin se, että niihin pääsi sisälle istumaan. Hän juoksi autolta toiselle ja lähes jokaiseen paloautoon piti päästä kuskin paikalle. Suureksi suosikiksi osoittautui myös poliisiauto.
Maijan kyydissä oli kivaa!

Ambulanssin kyytiin eivät lapset tällä kertaa uskaltautuneet. Armeijan maastonvihreä autokin jäi kokonaan katsomatta, sillä kolmevuotiaan huomio oli kiinnittynyt jo siihen tärkeään seikkaan, että muilla lapsilla oli mehua ja pullaa.

Sotilaskotimyyntiautosta sisarten tarjoilema voisilmäpulla upposi pienten vierailijoiden suihin samalla kun silmät tapittivat Palomies Samin jännittäviä seikkailuja valkokankaalta.


Pullatarjoilun lisäksi lapset saivat 112-päivän heijastimet käsiinsä ja hauskat paperiset taiteltavat poliisiautot. Tarjolla oli myös ainakin karkkia, laastareita ja pieniä taskulamppuja.

Poliisiautolla sai kotona aikaan kivat leikit.
Lopuksi lähdimme ruiskuttelemaan. Kolmevuotiaan pumpatessa palomiehen alkumme ruiskutti liekkejä nurin oikean palomiehen avustuksella. Tämä oli hauska tehtävä!
Kun mä ruiskutan ei palo kestä monta hetkeä...
Tulta päin, tulta päin, tulta päin!

Reissun loppuarvostelu:

Hyvää
- Monipuolisesti katsottavaa ja mukavaa tekemistä. Hienoa, että tällaista järjestetään!
- Pitkä tapahtuma-aika: mukaan ehtivät aamulla päiväkoti- ym. lapsiryhmät ja illemmalla vielä töiden jälkeen voi paikalle tulla perheen kanssa.
- Selkeät nettisivut, joista löysi etsimänsä tiedon muutamassa sekunnissa.
- Pulla (myönnetään, saatoin hiukan lohkaista pikkumiehen pullasta itselleni ;) )

Huonoa
- Paikalla oli runsain mitoin henkilökuntaa, virkamiestä ja -naista, mutta oikeastaan kukaan ei alkanut puhua meille mitään (paitsi ystävällinen heijastimia jakanut nainen). Muuten niin loistavaan tilaisuuteen olisi ollut huippulisä se, että palomies, poliisi tm. virkapukuinen henkilö olisi jututtanut lapsia edes parilla sanalla.

lauantai 9. helmikuuta 2013

Jäälyhty (malli "Tiffany") haastaa lumilyhdyn

Näin muutama vuosi sitten jossain puutarhalehdessä kuvan, jossa jäälyhdyistä oli tehty värillisiä. Tällä viikolla kun siivosin leivontatarvikkeitani, ja löysin laatikon pohjalta vanhaksi menneitä karamelliväriputkiloita, päätin tehdä kolmevuotiaan kanssa tiffanytyön.

Ajatuksena oli tehdä pakkaskelin versio lumilyhdystä, tiffanyjäälyhty. Tietenkään meiltä ei löytynyt yhtään tyhjää viilipurkkia (joiden avulla kuvittelin saavani aikaan kauneimman lyhdyn), joten aloin haalia kaapeista kaikenlaisia sopivia purnukoita. Kaksi vanhaa vanukaspurkkia ja muutama pakasterasia löytyi.

Onneksi Flora oli juuri loppumassa. Söimme vielä yhdet leivät, ja taas oli uusi rasia käytettäväksi. Koska "jääpalloja" tarvittaisiin iso kasa, ei tämä vielä riittänyt. Sitten tajusin, mikä aarreaitta kartonginkeräyslaatikosta löytyikään. Perheessämme kuluu huimia määriä maitoa, joten tyhjien, huuhdeltujen maitopurkkien määrä oli keräyslaatikossa myös huima. Leikkasin kaikki tölkit puoliksi.

Sitten täytimme kaikki astiat vedellä, jonka värjäsimme punaisella, keltaisella tai sinisellä värillä. Pakasterasiat laitoin pakastimeen jäätymään. Muut tölkit ja purnukat veimme ulos. Lämpötila oli vain kaksi astetta pakkasen puolella. Ei kovin kipakkaa.
Värikäs jäälyhty ja yhden lämpöaallon jo kokenut parin viikon ikäinen
lumilyhty. Väriläiskiä riittää lumeen saakka.
Hätäpäissäni kokeilin kaataa pakastimessa olleet jääkuutiot jo muutaman tunnin kuluttua lumeen. Niiden pintajää oli liian haurasta, vähitellen väri oli valunut lumeen. Seuraavana päivänäkin osa pihalla jäätyneistä kuutioista valutteli väriä lumeen.

Kauneimmat jääkuutiot sai aikaan maitotölkeillä.
Koska lämpötila ei ollut yölläkään kovin kummoinen, jääkuutioiden sisään oli jäänyt jäätymättömät värilliset pallot. Tuli hauskemman näköistä kuin ajattelinkaan! Tällaisia olisi pitänyt olla kaikkien kuutioiden: värillisiä lumipalloja jään sisällä. Pakastimessa jäädytetyt kuutiot värjääntyivät tasaisesti eikä jäästä tullut kovin kirkasta (ks. yllä esim. keltaiset kuutiot).
Jäälyhdyn tuoma väriläiskä pihapiiriin on tarpeen. Kai...
Tiffanyjäälyhty ja lumilyhty. Klassikko on yhä enemmän makuuni.

maanantai 4. helmikuuta 2013

Lasten kanssa lomalla: Dubai

Matkoja menneiltä vuosilta muisteloni jatkuvat... Arabiemiraateissa kävimme oikeastaan vierailulla lasten isovanhempien luona. Mieheni vanhemmat asuivat Dubaissa parisen vuotta, joten pitihän meidän lähteä käymään mummulassa. Matka tehtiin vuonna 2005, kun esikoinen oli 2-vuotias ja silloinen kuopus 7 kk.

Pääsimme perille suorilla reittilennoilla. Lentojen ajankohta ei ollut kovin lapsiystävällinen: perillä Dubaissa olimme aamuyöllä ennen viittä. Toisaalta lapset nukkuivat koneessa rauhallisesti, kun oli yöunien aika. Lento kesti kuutisen tuntia.

Heti lentoasemalta ulos astuessa pääsi uuteen tunnelmaan, kun kuuma ilma löyhähti kasvoille ja samaan aikaan moskeijoiden kaiuttimista kuului kovaäänistä rukouskutsua.

Appivanhemmilla oli mukava kerrostalokolmio asuntonaan ja sinne mekin päädyimme kortteeraamaan. Matkalla olimme marraskuussa, ja lämpötila pysytteli koko matkan noin 35 asteessa. Asunnon piha-alue uima-altaineen tuli tutuksi; viilenemään oli pakko päästä.
Dubain talvessa pohjoismaalainen tarkenee.
Paikalliset sen sijaan liikkuivat pipot päässä ja villapaidat päällä - olihan sentään talvi. Eräässä kaupassa myyjä tuli hiukan tuohtuneena kysymään minulta, miksi vauvani on puettu vain T-paitaan ja shortseihin. Kerroin, että olemme Suomesta. Se kelpasi selitykseksi.

Dubain alueella on hulppeita kauppakeskuksia. Ostosmatkailijan paratiisit ovat sitä kokoluokkaa, että eräänkin keskuksen sisällä mahtui olemaan laskettelurinne ja luistinrata. Ostoskeskukset sijaitsivat kauempana kaupungin keskustasta, kuten Suomessakin. Keskuksissa oli runsaasti mm. eurooppalaisia merkkiliikkeitä.
Dubain ostoskeskukset ovat prameita,
sisäkatotkin ovat jotain muuta kuin meillä.
Yhtenä iltana kävimme kävelemässä myös kaupungin keskustassa. Sieltä löytyi intialaisten kauppakujia, mattokauppoja, kangasputiikkeja, kujia, joilla oli pelkkiä korukauppoja jne.

Öljyrahoilla voi vaikka kullata pankin seinät ;)
Iltavalaistukset olivat upeita. Taustalla näkyy Burj Al Arab -hotelli.
Tuhannen ja yhden yön valaisemiseen lamppuja
Kaupunkia rakennettiin kovalla tohinalla. Ymmärtääkseni sama meno jatkuu yhä. Kaupunkikuva muodostuikin monin paikoin nostokurjista ja tietyömaista.

Rakennelmat ovat korkeita ja mitä mielikuvituksellisempia. Yksi sellainen on kuuluisa Burj Al Arab -hotelli, jonka läheisellä rannalla me kävimme uimassa.

Burj Al Arab
Yleiset uimarannat olivat suurimmaksi osaksi maksullisilla alueilla. Hienoimmilla hotelleilla oli omat rannat, jotka olivat suljettu muilta kuin hotellin asiakkailta.

Kaupungin ulkopuolella miesväki kävi ajelemassa mönkijöillä pitkin hiekkadyynejä. Palvelun tarjoajia oli tien varressa useampia.
Hiekkadyyneillä kurvailemassa.
Hiekkamyrsky nousi ykskaks yllättäen. Sitä oli mukavampi
seurata auton ikkunan kautta kuin telttakatoksen alla.

Dubaissa ajellessa näkee mielenkiintoisia liikennemerkkejä...



Kamelivaara!
eivätkä varoitukset ole turhia.



Hotellien omien uimarantojen läheisyydessä oli tarjolla kameliratsastusta. Muillekin kuin hotellin vieraille.


Yleensä olen sitä mieltä, että samaan paikkaan ei kannata mennä kahdesti, sillä maailma on täynnä uutta nähtävää. Dubaihin saattaisin kuitenkin lähteä uudelleen. Siellä oli mukavan lämmin (vauvalle ehkä hiukan liian kuuma), siistiä ja sopivasti monenlaista tekemistä. Varteenotettava, hiukan erilainen vaihtoehto Kanarian lomalle!

sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Lasten kanssa lomalla: Teneriffa

Ystäväperheemme suunnittelee äkkilähtöä lämpimään hiihtolomaksi. Kohteen valinta tuottaa kuitenkin hiukan vaikeuksia, sillä tarjolla on lähinnä matkoja Kanariansaarille. Perheen äidillä on ennakkoluuloja massaturistikohteita kohtaan - aivan kuten minullakin oli aiemmin. Kehuessani hänelle muutaman vuoden takaista lomamatkaamme Teneriffalle, sain ajatuksen kirjoittaa blogiini joistakin ulkomaan matkoista, joita olemme vuosien aikana lastemme kanssa tehneet.

Talvilomalle Kanarialle

Kun toiveena on vain lomailu, lököttely ja aurinko, ja toisaalta matkassa on ihan pieniäkin reissaajia, on Teneriffa minusta kiva kohde. Lentomatka sinne ei ole liian pitkä (n. 6 tuntia) ja viikon loma on juuri sopiva matkan kestoksi.

Kävimme Teneriffalla vuonna 2010, kun lapsemme olivat 6 v, 4 v ja 9 kk. Mukaan pääsivät myös isovanhemmat. Tarkempana matkakohteena oli Play de las Americas.

Playa de las Vistasin uimaranta näkyi hotellihuoneemme terassilta.

Koska nuorimmainen oli mm. maito- ja vilja-allerginen, ruokia piti pystyä tekemään jossain määrin myös itse. Siksi valitsimme huoneistohotellin; Vista Sur sijaitsi myös alle 50 metrin päässä meren rannasta, mikä oli iso bonus. Omasta huoneesta saattoi kipaista vain pyyhe uikkareiden päälle sitaistuna rannalle, ja kun jollekulle hiekkalinnan rakentajista tai simpukan kerääjistä tuli pissahätä, pystyi sisällä käymään nopeasti "omassa" vessassa.

Hiekkaranta inhottaa lumeen tottunutta vauvaa.
Kohtaamani Playa de las Americas ei ollut lainkaan pelkäämäni "turistirysä". Hotelli oli mukava, vaikkakin hiukan kulahtanut, ranta oli siisti, kivoja vaatekauppoja, ruokakauppa ja ravintoloita oli aivan hotellin tuntumassa. Los Cristianos oli kävelyetäisyydellä.

Vuokrasimme myös auton pariksi päiväksi. Toisena päivänä kävimme tutustumassa El Teiden luonnonpuistoon. Maisemat olivat jo ajellessa todella upeat. Pää oli välillä pilvissä ja pian oltiin pilvien yläpuolella. Kun tie loppui, autot jätettiin parkkipaikalle, ja matkaa jatkettiin hissillä. Tulivuoren huipun läheisyydessä olivat pipot ja syystakit lapsille tarpeen. Maisemia ihailtiin sen aikaa, että hissi ehti käydä alhaalla hakemassa uutta väkeä ylös.
Tulivuori Pico del Teide
Vaijerihissin meno oli hiukan heiluvaa.
Toisena päivänä ajelimme Loro Parqueen, suureen eläintarhaan. Loro Parqueen lähtö viivästyi hiukan suunnitellusta ja perillä ehdimme olla noin neljä tuntia. Kauemminkin olisi ollut katsottavaa! Tiikerien, leijonien, apinoiden ym. perinteisempien zoo-eläinten lisäksi puistosta löytyi mm. Helsingin Sea Lifen -tyyppinen merimaailma, iso kasvillisuusalue upeine orkideoineen ja paljon hienoja eläinten esityksiä. Näimme esimerkiksi temppuilevia papukaijoja ja miekkavalaita. Delfiininäytöksestä myöhästyimme - kannattaa todellakin varata koko päivä aikaa!

Miekkavalaiden esitys, kuten muutkin esitykset,
sisältyivät pääsylipun hintaan.
Pingviinien touhujen seuraaminen oli hupaisaa.
Rentoa meininkiä Teneriffalla.
Matkamme oli kaikin puolin onnistunut, vain isin työmeilit meinasivat välillä sotkea lomailua. Automatkalla kannattaa muuten varautua siihen, ettei siesta-aikaan pikkukylissä todellakaan ole mikään auki. :)