Lapsiperhe testaa: Ahvenisto

Loma on ohi ja arki alkanut. Lomalla kävimme uimassa lähes päivittäin, kelillä kuin kelillä. Tai tarkemmin sanoen mies ja kolme vanhinta lasta uivat, minä ruikutin rannalla ja yritin samalla estellä perheen pienintä syöksymästä pää edellä veteen.

Uintikausi alkoi heti toukokuun lopulla, ja vieläkin lapset vinkuvat uimaan harva se ilta. Useimpina lomapäivinä kävimme Apparalla eli Ahveniston järvellä kahdesti: kerran iltapäivällä ja kerran juuri ennen nukkumaanmenoa. Minusta kelvolliset uintikelit eivät ehtineet vielä alkaa. Ja sitten kesä jo loppuikin.

Appara on perheemme uimareiden ehdoton suosikkiuintipaikka Hämeenlinnassa. Se sijaitsee melko lähellä kotiamme, joten siellä on helppo piipahtaa pulahtamassa. Autolla tai pyörillä pääsee ihan rantaan, joten vaikkapa pikniktarpeet voi jättää kylmälaukussa odottamaan autoon eikä niitä tarvitse raahata mukanaan. Kun nälkä yllättää uimarit, on autolla helppo kipaista hakemassa eväät.

Keväällä sain parikkalalaiselta perheystävältämme hienon Hämeenlinnan
opaskartan vuodelta 1952. Siinä Ahveniston alue on esitelty tarkasti.

Hellepäivinä Apparalla on perinteinen, iloisen meluisa uimarantatunnelma. Paikalla on kaikenikäisiä uimareita, runsain joukoin auringonottajia, lentopallon pelaajia... Toiset ovat tulleet paikalle koko päiväksi, toiset käyvät pikaisesti vain uimassa. Lentopallokentän lisäksi alueelta löytyy kota, jossa voi paistaa makkaraa sekä leikkikenttä kiipeilytelineineen. Lisäksi alueella toimii kahvila, joka on yleensä avoinna kesälomakauden ja hiihtolomaviikon. Pukuhuoneet ja vessat ovat siistit.

Lapsille ranta on hyvä. Pienimmät pystyvät leikkimään matalassa rantavedessä ja vähän isommat pääsevät hyppimään laiturilta veteen. Hyvä uintisyvyys on muutaman metrin päässä rannasta. Hiekka-alue on melko kovaksi tallottua, joten hiekkalinnojen rakentaminen ei oikein onnistu, mutta ojia ja monttuja pystyy mainiosti kaivelemaan.

Appara toimi vuonna 1952 kesäolympialaisten viisiottelun tapahtumakenttänä. Uintiosuus uitiin upouudessa maauimalassa, joka nykyään on melko surullisessa kunnossa.

Viisiottelijoiden jalanjäljissä voi yhä lenkkeillä Apparan järven ympäri. Pururataverkostosta voi valita itselleen sopivimman mittaisen lenkin. Matkan varrelta löytyy kuntoilulaitteita. Lenkkeily onnistuu hyvin myös rattaiden tai vaunujen kanssa. Talvisin paikalla on valaistut ladut.

Talvisin Apparalla voi hiihtämisen lisäksi käydä avantouinnilla, paistaa
kodalla makkaraa tai viihtyä pulkkamäessä.

Loppuarvostelu:

Hyvää
- sijainti
- monipuolinen tarjonta alueella
- siisti
- kauniit harjumaisemat
- tekemistä löytyy kaikkina vuodenaikoina
- tavaroiden kanssa ei tarvitse kulkea pitkiä matkoja päästäkseen autolta uimarannalle
- ilmaista hupia

Huonoa
- (ottamatta kantaa sen kummemmin kaupungin raha-asioihin) maauimalan rapistunut ulkoasu
- järvi on melko syvä, joten vesi on pitkään viileähköä
- ei oikein sovi rauhallista "yksityistä" uimahetkeä kaipaaville

Lapsiperhe testaa: Markkinoilla hakkapeliittojen seurassa

Olen vuosia suunnitellut käyntiä Hakkapeliittatapahtumassa Tammelassa. Tänä vuonna meille osui muutakin menoa sille suunnalle tapahtumaviikonloppuna, joten päätin pistäytyä lasten ja mummin kanssa markkinoilla.

Hakkapeliittapäivät järjestettiin tänä  vuonna
jo 34. kerran

Joskus koittavaa vierailua silmällä pitäen hankin jo muutama vuosi sitten kirja-alennusmyynnistä hakkapeliitoista kertovan lasten tietokirjan. Virittääkseni lapset oikeaan tunnelmaan (ja sivistääkseni siinä samalla itseäni) kaivelin kirjan esiin kirjahyllystä edellisenä iltana ja lukaisin siitä muutamia pätkiä lapsille iltasaduksi.

Lapset osaavat aina yllättää. Kun luin kirjasta Hämeen linnassa asuneesta käskynhaltijasta, jonka tehtävänä oli kerätä veroja kuninkaalle, tuumasi yhdeksänvuotias: "Puhui se linnan opas sitten totta, kun se kertoi ton saman jutun". Uskomatonta, kuinka helposti lapset oppivat ja muistavat uusia asioita.

Olin yrittänyt ennen reissua etsiä netistä tapahtuman hintatietoja. En löytänyt sellaisia mistään. Ajaessani autoletkassa tapahtuma-alueelle jännitin, kuinka iso laskusta vielä tulisi vai voisiko alueelle päästä jopa ilmaiseksi. Toritulli kerättiin autonikkunasta ennen pysäköintiä: niin autot kuin aikuiset maksoivat 5 euroa/kpl/hlö. Vasta nyt jälkeenpäin huomasin, että hinnat olisivat löytyneet tapahtuman nettisivultakin; ne olivat alasvetovalikossa, joka oli jäänyt minulta hoksaamatta.

Markkina-alueella oli kova tungos. Rattaiden kanssa mahtui silti suhteellisen helposti kulkemaan. Tungoksen takia taisi kuitenkin jäädä moni koju näkemättä. Toisaalta tungos loi mukavaa markkinatunnelmaa, varsinkin kun todella moni oli pukeutunut 1600-luvun tyyliin.

Alueella oli monenlaisia työnäytöksiä koko ajan meneillään:

... oli ruukkumaakaria...

...ja pillipiiparia.

Lankaa kehrättiin rukilla,

lastut lentelivät ja

kipinät sinkoilivat.

Lapsien silmiin osuivat nekkukojut ja puumiekkoja notkuvat myyntipöydät. Me aikuiset tutkailimme juustomuotteja, unkarilaisia vesipillejä ja Mustialan hunajaa. Taustalla kuului 1600-luvun musiikki sekä eri työvälineiden kilkettä ja kalketta. Nenään tuoksuivat letut, hernerokka ja paistuva possu. Tunnelma alueella oli leppoisa.

Saviseen vesipilliin puhaltamalla voi luritella kuin satakieli.

Perheen esikoista kiinnostivat mustaruutiaseet,
joilla ampuiltiin sotilasleirissä.

Kun perheen pikkuväki alkoi väsyä, päätimme lähteä mummilaa kohti. Mutta se ei ollutkaan niin yksinkertaista. Alueelta ei saanut poistua 10-tielle samaa reittiä kuin olimme tulleet. Meidät ohjattiin pitkässä autojonossa pienemmälle hiekkatielle. Lähes heti tuli Y-risteys, jossa oli selvä opaste: vasemmalle Forssan suuntaan haluavat, oikealle Hämeenlinnaan päin lähtijät. Käännyimme kohti mummilaa, siis vasemmalle. Muutaman sadan metrin päässä tulimme T-risteykseen, jossa ei enää ollutkaan opastetta. Monet autoilijoista hidastelivat epävarmoina. Osa kääntyi vasemmalle, osa oikealle. Päätin kääntyä oikealle, sillä siellä suunnassa käsitykseni mukaan piti olla 10-tie. Sitten ajelimmekin jonossa kymmenisen kilometriä pienellä soratiellä keskellä maaseutua. Matkan varrella oli pari risteystä, jossa epäröivät autoilijat kääntyivät kuka minnekin. Tämän tästä autoja pysähteli tien viereen tekemään U-käännöksiä. Vaikka minulla olikin jonkinlainen käsitys siitä, missä suurin piirtein saattaisin olla, alkoi välillä epäilyttää, mihin tässä ollaan päätymässä. Voin vain kuvitella, miten kummissaan ovat olleet henkilöt, joille Forssan seutu on täysin tuntematonta.

En tajua, mikä järki oli ajeluttaa ihmisiä kymmenen kilometriä keskellä tuntematonta arpomassa risteysvaihtoehtoja, kun 10-tielle olisi päässyt alle kilometrin ajolla samaa reittiä kuin tulimmekin. Ja jos jostain kumman syystä näin oli kuitenkin pakko tehdä, olisi ehkä kannattanut laittaa risteyksiin opasteita tai reitin varrelle lippuja, jotta kaikki tietäisivät olevansa yhä oikealla tiellä.

Reissun loppuarvostelu:
Hyvää
- todella paljon kojuja ja monipuolisia myyntiartikkeleita
- myyjät olivat iloisia ja ystävällisiä, mutta eivät liian "tyrkkyjä"
- runsaasti ajan henkeen pukeutuneita henkilöitä (niin ryysyläisiä kuin aatelistoa)
- rattaiden kanssa pääsi kävelemään joka paikkaan
- Mustialan ympäristö on hieno
- oheisohjelma markkina-alueella oli mukavaa, tosin esimerkiksi Hämeen keskiaikamarkkinoihin nähden melko pienimuotoista (mutta toisaalta Hakkapeliittatapahtumaan pääsee puoleen hintaan verrattuna keskiaikamarkkinoihin).
- sää oli mitä mainioin!

Huonoa
- nettisivut (joille päätyy googlaamalla tapahtuman nimen) eivät ole käyttäjäystävälliset: tietoa on vaikea löytää, fontti on koukeroista, pientä ja vaikealukuista, ohjelmatiedot ovat erikseen ladattavassa pdf-muodossa
- pieniä ei voinut päästää väkijoukkoon kävelemään itse, vaan heitä piti pakkoistuttaa rattaissa
- opastus on riittämätöntä (sotilasleiriä ei löytänyt kuin kyselemällä, sokkeloisen alueen hahmottaminen on vaikeaa ilman karttaa)
- poistumisreitti oli täysin käsittämätön, paitsi jos tapahtuma on tarkoitettu vain oman kylän väelle

Lapsiperhe testaa: Frisbeegolfaamassa

Perheemme 9- ja 7-vuotiaat innostuivat frisbeegolfista viime kesänä. Peli onkin kivaa ajanvietettä yhdessä lasten kanssa. Käyn usein pelaamassa lasten kanssa Hämeenlinnan frisbeegolfradalla, joka on 9-väyläinen rata. Sen kiertämiseen meidän kolmihenkisellä kokoonpanollamme ja aloittelijan taidoillamme menee noin tunnin verran.

Pelin idea on simppeli. Vihreältä matolta tehdään frisbeekiekolla aloitusheitto kohti väylän lopussa olevaa koria. Jokaisen väylän alussa olevasta infotaulusta voi tarkastella kuinka pitkä väylä on ja kuinka monella heitolla korille voisi päästä. Täytyy myöntää, että meidän heittotekniikoissamme olisi vielä paljon hiomista. Mutta peli on hauskaa, vaikka heitto ei aina ihan nappiin - tai koriin - menisikään.

Varmasti tästäkin lajista saa välineurheilua, ja rahaa pystyy laittamaan sen sataan erilaiseen kiekkoon niin paljon kuin tili antaa myöten. Mutta vähemmälläkin pärjää, jos käy pelailemassa ihan huvikseen ja saadakseen kevyttä liikuntaa. Aluksi pelasimme koko porukka kolmella kiekolla, mutta kun innostusta on riittänyt, olemme hankkineet kaikille omat draiverit, lähestymiskiekot ja putterit. Ja parit päälle.

Kiekkoja on siis kolmenlaisia ja niitä jokaista saa erilaisilla muovilaaduilla ja monen painoisina. Marketeista saa hyviä peruskiekkoja, mutta urheilukauppoihin eksyessä kannattaa varautua siihen, että lapset haluavat valita kiekkoja lisää jo pelkästään siksi, että ne ovat niin kivan näköisiä. Ja siinä mielessä värillä on väliä, että jos ja kun kiekko lentää väylältä sivuun, maaston värityksestä erottuva kiekko löytyy helpommin aluskasvillisuuden seasta.

Juoksujalkaa kohti seuraavaa väylää.

Reissun loppuarvostelu:

Hyvää
- sopii lähes kaikenikäisille: maasto ja radan pituus voivat asettaa rajoituksia huonojalkaisille tai pienille lapsille
- välineitä ei tarvita paljon ja ne ovat suht edullisia
- radan kiertäminen on yleensä ilmaista
- ratoja on paljon ympäri Suomea, kiekot voi ottaa helposti mukaan matkoille ja käydä kokeilemassa uusia ratoja matkan varrella

Huonoa
- Varsinkin aluksi pienten lasten heitot voivat lähteä lähes mihin suuntaan tahansa. Aikuisen pitää seurata ja painaa mieleensä tarkasti, mihin kaikkien kiekot laskeutuvat, jottei kiekkoja katoa maastoon.
- Jos sattuu radalle ruuhka-aikaan ja suuren seurueen perään, voi joutua jonottelemaan joka väylän alussa.

Lapsiperhe testaa: Mansikoiden itsepoimintaa

Oikeastaan on harhaanjohtavaa väittää, että testasimme itsepoimintaa. Poiminta on meille jo lähes perinne, sillä ainakin kuuden vuoden ajan olemme käyneet joka kesä kerran tai pari poimimassa mansikoita Kankaisten marjatilalla.

Hyvä ensivaikutelma teki meistä heti kanta-asiakkaita. Ensimmäisenä kesänä saimme nimittäin tilalta aivan järisyttävän hyviä marjoja, eivätkä ne senkään jälkeen ole huonoille maistuneet.


Nyt lähdimme kuitenkin ensimmäistä kertaa matkaan koko perheen voimin. Koska kesä on ollut sateinen, oli minulla epäilyksiä mansikan maistuvuuden suhteen. Varmistellakseni huippumakua olin hakenut tilalta maistiaismarjoja pariin otteeseen etukäteen. Kun alla oli kaksi aurinkoista päivää, säntäsimme tilalle  heti aamupäivästä. Otimme mukaamme kolme 10 litran ämpäriä ja yhden 5 litran ämpärin pikkuväelle. Tällä kertaa eivät astiat pellolla loppuisi kesken.

Kävimme ensin sisällä punnituttamassa tyhjät ämpärimme. Juuri kun pääsimme takaisin ulos, pellolle poimijoita kuljettava traktori tuli oven viereen. Kätevää! Traktorimatka oli varsinkin pienemmille lapsille jännittävä kokemus.

Tilan päärakennuksessa on myös kahvila, joka mainostaa tarjoavansa
Hämeen parasta kahvia. Valitettavasti kahvi oli kuitenkin lopussa, kun
mies yritti sitä ostaa. Olisikohan jutussa perää, kun kahvi on niin suosittua?
Joka tapauksessa taviskahvikin maistui kuulemma ihan hyvälle.

Pellolla meille näytettiin rivit, joista pääsimme poimimaan. Alku oli lupaava. Kaikki 1-vuotiasta lukuun ottamatta säntäsivät heti keräämään marjoja. 1-vuotias sen sijaan keskittyi syömään kuormasta. Mansikkapenkkien väleissä oli jonkin verran pois nypittyjä, huonoksi menneitä marjoja, joten en uskaltanut antaa pienen ihan omin päin napsia marjoja suuhunsa, ettei hän vain olisi syönyt huonoja maasta.

Kun pikkumies oli mansikanpunainen hiuksista kengänkärkiin saakka, ja hän oli syönyt ämpäristä mielestäni jo liiankin kanssa, hätistelin hänet pois penkkien välistä kokonaan. Sen jälkeen yhden henkilön aika kuluikin pientä vahtiessa. Hän olisi nimittäin halunnut koko ajan takaisin traktoriin. Lapsen jumittavat rattaat olisivat olleet kätevät mukana.

Muut poimivat ahkerasti. Reilussa tunnissa saimme neljän vanhimman kesken kasaan kolme ämpärillistä. 3-vuotias keräsi pienempään ämpäriin pari litraa marjoja. Tämän kauempaa ei olisi tämän ryhmän kanssa pellolla voinut viipyäkään.

Traktori vei meidät marjoinemme takaisin punnituspaikalle. Mansikkaa oli yhteensä 18,5 kiloa! Kyllä kelpaa talven tulla.

 

Mies jäi kantamaan marjoja autoon, ja me muut suuntasimme pomppulinnaan. 3-vuotias ei kuitenkaan uskaltanut kauaa olla hyppimässä, koska pomppijoita oli aika monta. Siirryimme tutustumaan leikkialueeseen, joka on tämän kesän uutuus. Hauskat keinut, köysivaijerirata, liukumäki ja perinteinen hiekkalaatikko olivat vetäneet alueen täyteen leikkijöitä.

Leikkialueen vieressä oli myös isot häkit, joissa oli ihmeteltävänä Helmi-kana ja Jussi-kukko poikineen sekä puput Linda ja Pörrö-Kake. Vähän kauempaa löytyi myös lampaita.

Reissun loppuarvostelu:

Hyvää
- jo aika pienetkin lapset jaksavat poimia mansikoita hyvin
- isot marjat täyttävät ämpärin nopeasti
- lapset viihtyvät tilalla monipuolisen tarjonnan vuoksi kauan
- lapsiperhe tuntee olonsa tervetulleeksi niin tilalle kuin pellolle, missään ei saa paheksuvia katseita, vaikka mukana olisi suuri lauma lapsia
- tilalla panostetaan myös oheistoimintaan, vaikka päätuotekin on myyvä
- lähes joka vuosi on ollut jotain uutta ihmeteltävää
- mansikat nyt vaan on niin hyviä

Huonoa
- Laatu maksaa: marketin edestä saisi varmasti mansikkansa halvemmalla. Toisaalta elämys jäisi saamatta ja laatikkomansikoiden seassa on usein paljon huonoja marjoja.
- Isoja määriä poimiessa ämpärit ovat huonoja, sillä pohjimmaiset marjat väkisin hiukan liiskaantuvat. Laakeita laatikoita taas on lapsien kanssa huono kantaa.
- Ahneelle tulee huono olo ;-)

Lapsiperhe testaa: Museojunalla piknikille

Perheemme esikoinen täyttää vuosia tällä viikolla. Perinteisten juhlien sijaan päätimme kutsua vieraat junapiknikille.

Kaikki saapuivat Minkiön rautatieasemalle Jokioisiin. Toiset tulivat suorinta tietä, toiset taas navigaattorin ohjeiden mukaan, lähialueen maisemiin perusteellisemmin tutustuen.

Minkiön rautatietasema on viehättävä paikka, josta löytyy kahvila, asemarakennus ja wc:kin olisi ollut jossain tontin takanurkilla. Lisäksi alueella on erilaisia junatalleja.

Kapearaiteisella rautatiellä on ollut liikennettä vuodesta 1898 lähtien.

Junapiletit hankitaan asemarakennuksesta
vanhanaikaiselta lippuluukulta.

Piletit leimataan tarkasti.

Sirukortin lukija ja mustetta täytekynään

Mulla kauas menolippu on! Lapset reissaavat puoleen
hintaan ja alle 6-vuotiaat ilmaisella nallelipulla.

Kahvilarakennuksessa on esillä
vanhoja kylttejä ja mainoksia.

Kun juna puksutti paikalle Jokioisten suunnasta, suurin osa juhlakansasta nousi kyytiin. Koska aikomuksemme oli tehdä matkaa vain toiseen suuntaan, muutamien piti uhrautua autokuskeiksi siirtämään uudemman aikaiset menopelinsä seuraavalle asemalle.


Humppilan päässä ehdimme ennen junan saapumista levitellä piknikliinat pressun päälle ja kantaa pöydät esiin. Asema yllätti positiivisesti: todella vanhalta näyttävästä varastorakennuksesta löytyi jopa sisävessa ja pienimmille potta.

Sillä väliin junassa kaikilla oli mukavaa. Lapset nauttivat noin 20 minuuttia kestäneestä matkasta eikä kukaan kyllästynyt, kuten olin aiemmin jännittänyt. Ihan hyvin olisi voinut ajella edestakaisinkin. Junan heiluva eteneminen ja koliseva kulkeminen loivat leppoisaa vanhanajan tunnelmaa.

Konduktööri tarkasti kaikilta matkustajilta piletit.

Jokioisten ja Humppilan välillä voi ihastella
kauniita maalaismaisemia.

Kun juna saapui Humppilaan, olivat piknikeväät esillä ja grilli kuumenemassa. Kajautimme muiden asemalla olijoiden ihmetykseksi kovaäänisen onnittelulaulun ja ryhdyimme syömään.

Humppilassa näkee yhdellä vilkaisulla
vanhaa ja uutta junakalustoa.

Humppilan aseman vieressä on laaja nurmialue,
josta löytyy pari keinuakin lapsille.

Kertakäyttögrilli oli piknikillä oiva väline, vaikkei se
taida kovin ekologinen ratkaisu olla.

Jääsalaatilla, meetwurstilla, mozzarellalla ja
suolakurkulla täytetty ciabatta. Kannattaa kokeilla, oli hyvää!

Hetken ruokalepo lahja-Akkarin parissa ja
sen jälkeen lähtivät futis- ja petankkipelit käyntiin.

Reissun loppuarvostelu:

Hyvää:
- junamatka on kiva elämys kaikenikäisille
- matkan pituuden voi valita itse: noin 20 minuutin välein on asema, vielä useammin pysäkkejä, joissa voi nousta kyytiin tai jäädä pois
- hinta on sopiva
- aurinko paistoi tällä kertaa koko iltapäivän; sateella voi valita avovaunun sijasta umpinaisen vaunun
- piknik on aina hyvä valinta!

Huonoa:
- avovaunussa on aurinkoisella ilmallakin yllättävän viileää, villatakit kannattaa ottaa mukaan
- jos hankkii pelkän menolipun, jonkun pitää jättää juna-ajelu väliin ja siirtää perheen auto toiselle asemalle