Sibeliusta saksilavalla

Hämeenlinnassa on innostuttu Sibeliuksesta toden teolla viime vuosina. Tai oikeammin innostuttu niin, että Sibelius alkaa näkyä katukuvassa muutenkin kuin syntymäkotiin opastavana kylttinä ja kadunnimenä. Totta lienee, että aika harva suomalainen on tietoinen siitä, että Sibelius on syntynyt ja varttunut Hämeenlinnassa. Tätä tiedonpuutetta on alkanut korjata viime vuonna perustettu Sibeliuksen syntymäkaupunki -säätiö.

Yksi kivoimmista säätiön kehittämistä tapahtumista on Hämeenlinnan torilla ja toripuistossa järjestettävä Sibelius-fantasia. Fantasiassa pianisti Erkki Korhonen kohoaa saksilavanostimella yläilmoihin pianonsa kanssa, suihkulähteen päälle ilmestyy tanssimaan ballerina Linda Haakana ja hämeenlinnalaiset kuorot ja tanssijat esiintyvät. Kaikkea tätä yhdistää Sibeliuksen musiikki, jota kuullaan sekä pianoesityksenä että kuorolauluna.

Erkki Korhonen ja piano yläilmoissa.

Kävin viime vuonna Sibelius-fantasiassa ensimmäistä kertaa. Silloin raahasin mukanani koko pesueen. Tänään oli vuorossa fantasian kolmas esityskerta, jota lähdimme kokemaan perheen naisväen kesken. Esitys oli pitkälti samanlainen kuin viimeksi. Musiikin kuuntelun ja esiintyjien ihastelun lisäksi paikalla saattoi ihmetellä eri väreissä loistavia puita, kuten kolmivuotias seuralaiseni teki: "Katso nyt on punaista. Nyt on sinistä."

Kun Finlandian alkusoinnut jyrähtivät kaiuttimista, tori hiljeni. Jotenkin se Finlandia suomalaiseen mieleen kolahtaa, kuunteleepa sitä sitten pimeässä illassa tihkusateessa nosturin nokasta, kuohuvan kosken taustaäänenä tai elokuvamusiikkina. Sylistäni esitystä seurannut neiti hiukan pelkäsi kovaäänistä musiikkia, mutta onneksi pelko unohtui, kun hän kurkisteli kaula pitkällä nähdäkseen ballerinan paremmin.

Esitys oli upea. Hienoa on se, että tällaisesta jutusta pääsee nauttimaan ihan ilmaiseksi. Harmittamaan jäi vain, että eräs valokuvaaja peitti – meidän lisäksemme todella monelta muultakin – näkyvyyden ballerinaan. En tiedä, kuuluiko lippispäinen valokuvaaja produktion tekijöihin vai oliko hän esimerkiksi paikallinen lehtikuvaaja. Toivottavasti sai kuitenkin mahtavat kuvat: voimme sitten niistä vilkaista, millainen ballerina olisi ollut.

Vilahdus ballerinasta, kun kuvaaja kääntyy
hetkeksi kuvaamaan toiseen suuntaan.

Lopulta ballerinasta jäi jäljelle vain savu.

Lapsiperhe testaa: Syksyinen Linnanmäki

Vietimme syyskuun alussa kummipojan syntymäpäiviä Helsingissä. Juhlahumun jälkeen käväisimme Linnanmäellä. Tarkoituksena oli mennä syömään Kattilaan Hans Välimäen ravintolaan, ja mahat täynnä työntää lapset pyörimään johonkin laitteeseen. Mielessäni kuvittelin, kuinka tunnelmallista on kävellä pimenevässä illassa huvipuistolaitteiden tuikkiessa tuhansissa pikkuvaloissa, lapsien hymyillessä iloisina vanhemmilleen ja kaiken kruunaisi Michelin-tähdillä maustetun hampurilaisen taivaallinen jälkimaku suussa.

Poks.

Olin netistä varmistanut etukäteen, että Linnanmäki on avoinna sunnuntaina klo 20 saakka ja valinnut ruokapaikaksi amerikkalaistyylisen Midhillin. Kun hiukan ennen kuutta saavuimme paikalle, olivat sushiravintolaa lukuun ottamatta kaikki Kattilan ravintolat jo sulkeneet ovensa. Toiset siltä päivältä, toiset koko loppuvuodelta. Eikö tällainen seikka kannattaisi mainita nettisivuilla? Etenkin, jos siellä mainostaa olevansa huvipuistoravintolan lisäksi myös kätevä noutoruokapaikka lähiseudun asukkaille?? Eikö aukioloajat ole ihan perusasia mainonnassa??? Kyllä otti päähän.

 

Päädyimme nälissämme viereiseen Lintsiburgeriin, josta saimme ihan maittavat ja todella hintavat perushampurilaisannokset. Onneksi miljöö sentään oli hauska jenkkiautopenkkeineen. Mutta tämän tasoisen aterian olisi saanut puolta halvemmalla matkan varrella mistä tahansa hampurilaisravintolasta.

Ruokailun jälkeen huvitteluaikaa oli tunnin verran. Ostimme kaikille lapsille kertaliput yhteen laitteeseen.

Esikoinen valitsi kokemuksen tuomalla varmuudella vuoristoradan. Hän oli jo tänä kesänä kerran Lintsillä, jolloin hän kaverinsa kanssa kävi päivän aikana 16 kertaa vuoristoradalla... Ja nyt taas kerran.

Kaksi pienintä valitsi perinteisen karusellin. Koska nuorempi on vasta puolitoistavuotias ja todella villi eikä karusellissa ollut turvavyötä, täytyi toisen aikuisen mennä karusellinorsun viereen seisomaan ja pitämään kiinni vekarasta. Tästä lystistä sai maksaa 6,50 euroa. Ja saman puolitoista- ja kolmivuotiaasta. Melko kalliit pari kierrosta. Hyvän mielen sai kuitenkin katselemalla pieniä iloisia naamoja.

Arka seitsemänvuotias ei osannut millään päättää, mihin laitteeseen hän menisi. Vuoristorata näytti liian hurjalta. Vemputtimia ja kieputtimia ei voinut harkitakaan. Karuselli oli liian lälly. Kummitusjuna? Hui! Ei!

 

Lopulta poika lähti isänsä kanssa Vekkulaan. Ulos talosta tuli tyytyväinen nuorimies, vaikka Vekkulassakin oli kuulemma ollut zombieita.

Ei tarvinnut paljon jonotella, vaikka väkeä yllättävän paljon olikin liikkeellä.

Kävelimme lopuksi vielä kierroksen alueella. Laitteet oli kyllä ihan kivasti valaistu, mutta kaukana ollaan vielä keskieurooppalaisista upeasti valaistuista huvipuistoista. Tai ehkä kaikkia valoja ei ollut vielä sytytetty, sillä olimme paikalla kesäkauden viimeisenä päivänä. Jospa hienoimmat valaistukset on säästetty lokakuiseen valokarnevaaliin?

 

Kun väkeä oli paikalla kesäisiä hellepäiviä huomattavasti vähemmän, eikä laitejonoihin tarvinnut ryntäillä kieli vyön alla, huomasi alueella ihan erilaisia asioita. Lähes hauskimmaksi jutuksi Lintsi-reissulla osoittautui puhuva roskis. Kun roskikseen pudotti roskan, yltyi pönttö ylistämään fiksua käyttäjäänsä. Tätä ihmettä piti kokeilla useampaan kertaan.

Siistiä!

Myös kukka-asetelmia ja vesielementtejä ehti ihailla. Ne olivatkin hienoja ja mielikuvituksellisia.

Riikinkukon pyrstö oli upea kukkameri.

Reissun loppuarvostelu:

Hyvää
- Lintsille pääsee ilmaiseksi sisään. Tästä tosi iso plussa.
- Kaunis ympäristö
- Monipuolisesti laitteita kaiken ikäisille
- Täällä saisi helposti vietettyä päivän koko perheen voimin
- Syksymmällä / illalla jonoja ei ole nimeksikään - ei laitteisiin, lipputiskille, vessaan eikä ruokailemaan. Ja autonkin sai lähes portin pieleen.

Huonoa
- Ravintoloiden tiedotus tökkii.
- Selkeästi lastenlaitteesta ei tarvitsisi mielestäni rahastaa turvallisuussyistä mukana olevaa aikuista.

Lapsiperhe testaa: Synttärit Aulanko Areenalla

Perheemme esikoinen juhli synttäreitään tänä vuonna kavereidensa kanssa kuukauden "myöhässä". Kesälomalla - varsinkin heinäkuussa - järjestetyt synttärit joutuu moni kaveri jättämään yleensä väliin oman perheensä lomailujen takia. Tällä kertaa odotimme koulujen alkamiseen saakka, ja niinpä juhla-aikataulu sopikin lähes kaikille.

Esikoinen oli jo pitkään toivonut saavansa juhlansa Aulanko areenalle, Aulangon kylpylän liikuntakeskukseen. Areena on suuri liikuntasali, jossa on verkkoja, koreja ja maaleja vieri vieressä. Paikka on mitä sopivin energisille nuorille.

Välittömästi paikalle saavuttuamme kymmenpäinen poikajoukkio hajaantui kokeilemaan eri lajeja: sulkapalloa, pingistä, golfia, sählyä, korista, baseballia, frisbeegolfia ja nyrkkeilyä. Kohta joku oli pomppimassa trampoliinilla, toiset kokosivat valtavista pehmopalikoista linnakkeita, muutamat taituroivat tasapainolaudoilla.

Iso porukka jakaantui välillä parin, kolmen hengen ryhmiin pelaamaan jotakin ja hetken päästä koko seurue olikin jo pelaamassa sählyä yhdessä. Ja tämä kaikki tapahtui hiki päässä hymy huulessa. Valvovien vanhempien tehtäväkin oli suhteellisen helppo, sillä koko

Melkoisia trampoliinitemppuja
tuli nähtyä

alue on helposti tarkkailtavissa.

Keskuksesta löytyi myös Wii. Uskomatonta, mutta totta, kukaan ei pelannut
sillä. Reaalimaailma voitti virtuaalitodellisuuden.

Sankarin sisaruksista pääsi mukaan vain yksivuotias. Olin varautunut kieltämään ja kantamaan touhukasta taaperoamme koko illan. Yllätys olikin melkoinen, kun paikan päältä löytyi hylly, jossa oli pikkuautoja, eläimiä sekä Salama McQueen -potkumopo. Ja kun mopon penkin alta löytyi vielä sen seitsemäntoista golfpalloa, aika kului pikkumiehelläkin mainiosti.

Välillä oli testattava voimiaan.

Ostimme liput vain areenalle. Kylpylän tarjoama synttäripaketti oli mielestäni törkeän hintainen. 12 eurolla (x10!) olisi saanut kutakuinkin 2-3 euron arvosta syötävää. Aluksi ajattelin järjestää piknikin Graniittilinnaan, mutta epävarmuus sään suhteen sai minut kääntymään Aulanko Golfin klubiravintola Hugon puoleen. Sieltä saimme järkevään hintaan hyvät ruokailutilat, ystävällistä palvelua sekä runsaat ja maistuvat juhlatarjoilut. Suosittelen kaikille areenan käyttäjille!

Synttäriarvio:
Hyvää
- paljon eri lajeja kokeiltavana niin yksin kuin porukassa
- areenalla vietetty kaksituntinen kului pojilta tehokkaasti liikkuen
- myös perheen pienimmät huomioitu
- on aina kätevää, kun juhlat ovat muualla kuin kotona (ei siivoamista, leipomista...)


Huonoa
- epäurheilullisia kavereita kiinnostaa ehkä vähemmän?
- paikalla on muitakin, joskus on kuulemma jopa kahdet synttärit samaan aikaan, mikä tehnee melkoisen ruuhkan laitteisiin ja pelikentille
- areenalla oleskelu on aika kallista huvia (8 e / lapsi)
- kylpylän synttäripaketti on ylihinnoiteltu
- ei voi viedä mitään omia tarjoiluja

Lapsiperhe testaa: Ahvenisto

Loma on ohi ja arki alkanut. Lomalla kävimme uimassa lähes päivittäin, kelillä kuin kelillä. Tai tarkemmin sanoen mies ja kolme vanhinta lasta uivat, minä ruikutin rannalla ja yritin samalla estellä perheen pienintä syöksymästä pää edellä veteen.

Uintikausi alkoi heti toukokuun lopulla, ja vieläkin lapset vinkuvat uimaan harva se ilta. Useimpina lomapäivinä kävimme Apparalla eli Ahveniston järvellä kahdesti: kerran iltapäivällä ja kerran juuri ennen nukkumaanmenoa. Minusta kelvolliset uintikelit eivät ehtineet vielä alkaa. Ja sitten kesä jo loppuikin.

Appara on perheemme uimareiden ehdoton suosikkiuintipaikka Hämeenlinnassa. Se sijaitsee melko lähellä kotiamme, joten siellä on helppo piipahtaa pulahtamassa. Autolla tai pyörillä pääsee ihan rantaan, joten vaikkapa pikniktarpeet voi jättää kylmälaukussa odottamaan autoon eikä niitä tarvitse raahata mukanaan. Kun nälkä yllättää uimarit, on autolla helppo kipaista hakemassa eväät.

Keväällä sain parikkalalaiselta perheystävältämme hienon Hämeenlinnan
opaskartan vuodelta 1952. Siinä Ahveniston alue on esitelty tarkasti.

Hellepäivinä Apparalla on perinteinen, iloisen meluisa uimarantatunnelma. Paikalla on kaikenikäisiä uimareita, runsain joukoin auringonottajia, lentopallon pelaajia... Toiset ovat tulleet paikalle koko päiväksi, toiset käyvät pikaisesti vain uimassa. Lentopallokentän lisäksi alueelta löytyy kota, jossa voi paistaa makkaraa sekä leikkikenttä kiipeilytelineineen. Lisäksi alueella toimii kahvila, joka on yleensä avoinna kesälomakauden ja hiihtolomaviikon. Pukuhuoneet ja vessat ovat siistit.

Lapsille ranta on hyvä. Pienimmät pystyvät leikkimään matalassa rantavedessä ja vähän isommat pääsevät hyppimään laiturilta veteen. Hyvä uintisyvyys on muutaman metrin päässä rannasta. Hiekka-alue on melko kovaksi tallottua, joten hiekkalinnojen rakentaminen ei oikein onnistu, mutta ojia ja monttuja pystyy mainiosti kaivelemaan.

Appara toimi vuonna 1952 kesäolympialaisten viisiottelun tapahtumakenttänä. Uintiosuus uitiin upouudessa maauimalassa, joka nykyään on melko surullisessa kunnossa.

Viisiottelijoiden jalanjäljissä voi yhä lenkkeillä Apparan järven ympäri. Pururataverkostosta voi valita itselleen sopivimman mittaisen lenkin. Matkan varrelta löytyy kuntoilulaitteita. Lenkkeily onnistuu hyvin myös rattaiden tai vaunujen kanssa. Talvisin paikalla on valaistut ladut.

Talvisin Apparalla voi hiihtämisen lisäksi käydä avantouinnilla, paistaa
kodalla makkaraa tai viihtyä pulkkamäessä.

Loppuarvostelu:

Hyvää
- sijainti
- monipuolinen tarjonta alueella
- siisti
- kauniit harjumaisemat
- tekemistä löytyy kaikkina vuodenaikoina
- tavaroiden kanssa ei tarvitse kulkea pitkiä matkoja päästäkseen autolta uimarannalle
- ilmaista hupia

Huonoa
- (ottamatta kantaa sen kummemmin kaupungin raha-asioihin) maauimalan rapistunut ulkoasu
- järvi on melko syvä, joten vesi on pitkään viileähköä
- ei oikein sovi rauhallista "yksityistä" uimahetkeä kaipaaville

Lapsiperhe testaa: Markkinoilla hakkapeliittojen seurassa

Olen vuosia suunnitellut käyntiä Hakkapeliittatapahtumassa Tammelassa. Tänä vuonna meille osui muutakin menoa sille suunnalle tapahtumaviikonloppuna, joten päätin pistäytyä lasten ja mummin kanssa markkinoilla.

Hakkapeliittapäivät järjestettiin tänä  vuonna
jo 34. kerran

Joskus koittavaa vierailua silmällä pitäen hankin jo muutama vuosi sitten kirja-alennusmyynnistä hakkapeliitoista kertovan lasten tietokirjan. Virittääkseni lapset oikeaan tunnelmaan (ja sivistääkseni siinä samalla itseäni) kaivelin kirjan esiin kirjahyllystä edellisenä iltana ja lukaisin siitä muutamia pätkiä lapsille iltasaduksi.

Lapset osaavat aina yllättää. Kun luin kirjasta Hämeen linnassa asuneesta käskynhaltijasta, jonka tehtävänä oli kerätä veroja kuninkaalle, tuumasi yhdeksänvuotias: "Puhui se linnan opas sitten totta, kun se kertoi ton saman jutun". Uskomatonta, kuinka helposti lapset oppivat ja muistavat uusia asioita.

Olin yrittänyt ennen reissua etsiä netistä tapahtuman hintatietoja. En löytänyt sellaisia mistään. Ajaessani autoletkassa tapahtuma-alueelle jännitin, kuinka iso laskusta vielä tulisi vai voisiko alueelle päästä jopa ilmaiseksi. Toritulli kerättiin autonikkunasta ennen pysäköintiä: niin autot kuin aikuiset maksoivat 5 euroa/kpl/hlö. Vasta nyt jälkeenpäin huomasin, että hinnat olisivat löytyneet tapahtuman nettisivultakin; ne olivat alasvetovalikossa, joka oli jäänyt minulta hoksaamatta.

Markkina-alueella oli kova tungos. Rattaiden kanssa mahtui silti suhteellisen helposti kulkemaan. Tungoksen takia taisi kuitenkin jäädä moni koju näkemättä. Toisaalta tungos loi mukavaa markkinatunnelmaa, varsinkin kun todella moni oli pukeutunut 1600-luvun tyyliin.

Alueella oli monenlaisia työnäytöksiä koko ajan meneillään:

... oli ruukkumaakaria...

...ja pillipiiparia.

Lankaa kehrättiin rukilla,

lastut lentelivät ja

kipinät sinkoilivat.

Lapsien silmiin osuivat nekkukojut ja puumiekkoja notkuvat myyntipöydät. Me aikuiset tutkailimme juustomuotteja, unkarilaisia vesipillejä ja Mustialan hunajaa. Taustalla kuului 1600-luvun musiikki sekä eri työvälineiden kilkettä ja kalketta. Nenään tuoksuivat letut, hernerokka ja paistuva possu. Tunnelma alueella oli leppoisa.

Saviseen vesipilliin puhaltamalla voi luritella kuin satakieli.

Perheen esikoista kiinnostivat mustaruutiaseet,
joilla ampuiltiin sotilasleirissä.

Kun perheen pikkuväki alkoi väsyä, päätimme lähteä mummilaa kohti. Mutta se ei ollutkaan niin yksinkertaista. Alueelta ei saanut poistua 10-tielle samaa reittiä kuin olimme tulleet. Meidät ohjattiin pitkässä autojonossa pienemmälle hiekkatielle. Lähes heti tuli Y-risteys, jossa oli selvä opaste: vasemmalle Forssan suuntaan haluavat, oikealle Hämeenlinnaan päin lähtijät. Käännyimme kohti mummilaa, siis vasemmalle. Muutaman sadan metrin päässä tulimme T-risteykseen, jossa ei enää ollutkaan opastetta. Monet autoilijoista hidastelivat epävarmoina. Osa kääntyi vasemmalle, osa oikealle. Päätin kääntyä oikealle, sillä siellä suunnassa käsitykseni mukaan piti olla 10-tie. Sitten ajelimmekin jonossa kymmenisen kilometriä pienellä soratiellä keskellä maaseutua. Matkan varrella oli pari risteystä, jossa epäröivät autoilijat kääntyivät kuka minnekin. Tämän tästä autoja pysähteli tien viereen tekemään U-käännöksiä. Vaikka minulla olikin jonkinlainen käsitys siitä, missä suurin piirtein saattaisin olla, alkoi välillä epäilyttää, mihin tässä ollaan päätymässä. Voin vain kuvitella, miten kummissaan ovat olleet henkilöt, joille Forssan seutu on täysin tuntematonta.

En tajua, mikä järki oli ajeluttaa ihmisiä kymmenen kilometriä keskellä tuntematonta arpomassa risteysvaihtoehtoja, kun 10-tielle olisi päässyt alle kilometrin ajolla samaa reittiä kuin tulimmekin. Ja jos jostain kumman syystä näin oli kuitenkin pakko tehdä, olisi ehkä kannattanut laittaa risteyksiin opasteita tai reitin varrelle lippuja, jotta kaikki tietäisivät olevansa yhä oikealla tiellä.

Reissun loppuarvostelu:
Hyvää
- todella paljon kojuja ja monipuolisia myyntiartikkeleita
- myyjät olivat iloisia ja ystävällisiä, mutta eivät liian "tyrkkyjä"
- runsaasti ajan henkeen pukeutuneita henkilöitä (niin ryysyläisiä kuin aatelistoa)
- rattaiden kanssa pääsi kävelemään joka paikkaan
- Mustialan ympäristö on hieno
- oheisohjelma markkina-alueella oli mukavaa, tosin esimerkiksi Hämeen keskiaikamarkkinoihin nähden melko pienimuotoista (mutta toisaalta Hakkapeliittatapahtumaan pääsee puoleen hintaan verrattuna keskiaikamarkkinoihin).
- sää oli mitä mainioin!

Huonoa
- nettisivut (joille päätyy googlaamalla tapahtuman nimen) eivät ole käyttäjäystävälliset: tietoa on vaikea löytää, fontti on koukeroista, pientä ja vaikealukuista, ohjelmatiedot ovat erikseen ladattavassa pdf-muodossa
- pieniä ei voinut päästää väkijoukkoon kävelemään itse, vaan heitä piti pakkoistuttaa rattaissa
- opastus on riittämätöntä (sotilasleiriä ei löytänyt kuin kyselemällä, sokkeloisen alueen hahmottaminen on vaikeaa ilman karttaa)
- poistumisreitti oli täysin käsittämätön, paitsi jos tapahtuma on tarkoitettu vain oman kylän väelle