Kun jo matka on elämys

Mainitsin aiemmin, että kävimme viime viikolla Naantalissa. Matkakohteena oli Muumimaailma.

Valmistelin matkaa tutkimalla edellisyönä Ilmatieteenlaitoksen ja Forecan sääkarttoja netistä. Hyvältä näytti: parikymmentä lämmintä eikä sadetta. Aamulla pakkasin autoon kolmen nuorimman lapsen lisäksi myös reilut eväät. Tarkoitus oli olla perillä lounasaikaan ja syödä ennen alueelle siirtymistä mahat täyteen.

Ovet säppiin ja kohti etelää!

Vaikka lomalla ei voikaan olla myöhässä, lähdimme matkaan noin tunnin suunniteltua myöhemmin.

Puoli tuntia ajettuani alkoi huuto autossa olla jo sen verran kova, että päätin pysähtyä bussipysäkille. Tarjoilin eväsleipiä kylmälaukusta kaikille kolmelle matkustajalle.

 

Muumimamman keittiössä leivät roikkuivat vartaissa.

Jatkoimme matkaa. Viiden minuutin kuluttua 1-vuotias alkoi yskiä. Onneksi kurkkua ärsyttänyt leipäpala irtosi. Se ja pari desiä kotona hörpittyä maitoa löytyi vaatteilta ja edellisiltana pestyltä turvaistuimelta. Auto levähdyspaikalle ja eväsvesipullot lorisemaan.

Kuonosta on syytä ottaa tiukka ote,
kun matkaa tehdään oksennukselle haisevassa autossa.

Ensimmäiseen suunniteltuun pysähdyspaikkaamme, mummilan pihaan, kaarsimme lounasaikaan. Mummi viisaana naisena oli tehnyt makaronilaatikkoa. 7- ja 3-vuotiailla ei kuitenkaan ollut nälkä, puolisen tuntia sitten syödyt eväsleivät painoivat masuissa. 1-vuotias nukkui. Söin itse. Samalla tutkin sääkarttoja, sillä ilma ei näyttänyt poutaiselta eikä tuntunut lämpimältä. Tällä kertaa toinen palvelu lupasi Naantaliin koko päiväksi sadetta, toinen lupasi, että sade lakkaa neljän maissa iltapäivällä. Kenelläkään ei ollut mukana sateenpitävää vaatetta.

Sadepilviä näkyvissä?

Päätimme kuitenkin ajella Naantalia kohti, ja jos sää olisi siellä ihan hirveä, miettisimme muita vaihtoehtoja Muumimaailmalle.

Juuri kun olimme menossa autoon, 3-vuotias päätti kuitenkin ottaa ruokaa. Ja sitten 7-vuotiaskin halusi. Tässä vaiheessa meidän olisi pitänyt olla jo mamman – ei mummin – keittiössä.

Mamman keittiössä on tarjolla houkuttelevia herkkuja.

Mummin toimiessa auton ”lentoemäntänä” huristimme loppumatkan pysähtymättä perille saakka. Naantalin aurinko tervehti meitä, joten ei kun parkkipaikkaa etsimään. Onni oli myötä ja lähes heti näin tien laidassa 8 tunnin kiekkopaikan tyhjänä. Pakki päälle ja taskuparkkaamaan. Kun perä lähestyi parkkiruutua, ruutuun ryntäsi seisomaan mies rattaissa istuvan lapsen kanssa.

Kyynärpäät esiin, niin tilaa löytyy. Kyllä isä osaa!

Tuijotin epäuskoisena, kun mies alkoi huiskuttaa minulle kehotuksia jatkaa matkaa. Nousin päätäni pyöritellen autosta. Mies ilmoitti, että paikka on jo varattu. Kun sanoin, ettei siinä ole autoa, mies kaivoi kännykän taskustaan ja soitti vaimolleen, että parkkipaikka on löytynyt.

Jäätävää käytöstä kohtaa Muumilaaksossa silloin tällöin.

Koska en itse viitsinyt ryhtyä samalla tavalla opettamaan omille lapsilleni maailmassa pärjäämisen keinoja, jatkoin matkaa, ja uusi parkkipaikka löytyi nopeasti. Eväshetken jälkeen suuntasimme lopulta Muumimaailmaan.