maanantai 25. helmikuuta 2013

Nukketeatterin "Susi ja Punahilkka" yllättää

Kylläpä tuli käytyä hauskassa nukketeatteriesityksessä! Lapsuudessa ja nuoruudessa näkemistäni nukketeatteriesityksistä minulle oli jäänyt mielikuva, että nukketeatteri on hiukan pitkäveteistä seurattavaa. Olin väärässä. Hämeen kuninkaallisen nukketeatterin Susi ja Punahilkka -esitys oli naurattava ja viihdyttävä kokemus.

Kävin esityksessä perheemme 3- ja 7-vuotiaiden kanssa. Esitys ei ollut pelkkää nukketeatteria, vaan nukkejen lisäksi roolit oli myös kahdella käsikirjoittajalla. He näyttelivät isää ja poikaa, jotka puolestaan esittivät välillä sutta ja metsästäjää. Punahilkka, isoäiti ja muutama muu hahmo olivat nukkeja.
Hannu Räisä ja Antti Kemppainen nostivat esityksen jälkeen
Punahilkan ja isoäidin kuvattavaksi.

Punahilkka-sadun kehyskertomuksena on tarina isästä, joka yrittää saada poikaansa iltapalalle ja nukkumaan. Poikaa kiinnostaa enemmän pelikonsolilla pelaaminen ja pelissä ihan kohta saavutettava ninjataso.

Nuket tulivat mukaan esistykseen, kun isä ja poika alkoivat kertoa yhdessä iltasatua Punahilkasta. Poika halusi esittää ilkeää sutta ja laittoi päähänsä "susihatun" ja jalkoihinsa isot tassutossut. Tarina eteni paljolti tämän pahan suden näkökulmasta. Ihan perinteinen Punahilkka-satu ei esitys muutenkaan ollut.
Nukketeatterin Punahilkka päätyi suden suuhun,
kuten alkuperäisessä sadussakin.
Tiesin esityksen perustuvan Hanhiemon satuaarre -kirjaan, joten olin lukenut sitä lapsille iltasaduksi parina iltana. Koko kirjaa ei ehditty kuitenkaan lukea nukketeatterivierailuun mennessä.

Esityksessä oli runsaasti viitteitä muihinkin kuin Punahilkka-satuun. Lavalla nähtiin muun muassa Piparkakkupoika ja lammaspaimenpoika sadusta Susi! Susi! Lisäksi susi muisteli taannoista kohtaamistaan seitsemän pienen kilin kanssa.
Hanhiemon Satuaarre ja Iloinen Lipas kannattaa kaivella esiin kirjahyllystä.
Äidin ja isän lapsuudesta tutut tarinat viehättävät ja opettavat lapsia.
Koska nämä perinnesadut ovat usein vähän oudompia Heinähattu ja Vilttitossu ja Disneyn Cars -sukupolven edustajille, suosittelen lukemaan Hanhiemoa ennen esitystä lapsille. Ainakin meidän seitsemänvuotias oli kaikkein innostunein jälkikäteen Piparkakkupoika-kohtauksesta, sillä hän osasi yhdistää sen pari iltaa sitten kuulemaansa satuun. Sen sijaan juttu seitsemästä kilistä meni häneltä ohi, koska satu on hänelle outo.

Koko esitys oli täynnä oivaltavaa huumoria, mikä nauratti kovasti ja erityisesti aikuisyleisöä. Esitys myös yllätti monesti, joten katsojien kiinnostus säilyi yllä. Ajankohtaisia aiheita, kuten vanhusten kotihoitoa, käsiteltiin myös tarinan sivussa; vaikkakaan esityksen isoäiti ei suinkaan ollut mikään avuton vanhus vaan spagaatin hallitseva Jussi & the Boys -fani.

Esitys oli juuri passelin pituinen. Me, 3-vuotiaasta yli kolmekymppiseen, olimme tyytyväisiä näkemäämme. Yleisössä oli kuitenkin mukana noin neljävuotias poika, jota susi pelotti kovasti. Kun susi hotkaisi lammaspaimenen, poika siirtyi papan turvalliseen syliin. Kun susi ahmi piparkakkupojan, piti pojan ja papan lähteä pois salista. Meidän perheemme välillä vähän arka neiti sen sijaan uskalsi olla äidistä erossa salin etuosassa tyynyillä istumassa. Voisiko tässäkin asiassa olla apua siitä, että satu olisi tuttu entuudestaan?

Ei kommentteja: